Viron puolustusministeri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viron puolustusministeri
Eesti kaitseminister
Puolustusministerin lippu
Nimittäjä Viron presidentti
Perustettu 24. helmikuuta 1918
Ensimmäinen Andres Larka
Kotisivut Kotisivu

Puolustusministeri (vir. Kaitseminister) on ministeri Viron puolustusministeriöstä (vir. Eesti Vabariigi Kaitseministeerium). Puolustusministeri on yksi tärkeimmistä hallituksen jäsenistä, jonka vastuualueena on huolehtiminen Viron turvallisuuspolitiikasta ja maan puolustusvoimista.

Viron pääministeri valitsee hallitukseensa puolustusministerin. Nykyinen puolustusministeri on Hanno Pevkur, joka edustaa markkinaliberaalia reformipuoluetta.

Kun virka perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1918, sitä kutsuttiin sotaministeriksi (vir. Sõjaminister). Nimi vaihdettiin puolustusministeriksi 1. huhtikuuta 1929, mutta jo vuonna 1937 virka oli taas nimeltään sotaministeri. Viron uudelleenitsenäistymisestä vuodesta 1991 saakka on puhuttu puolustusministerin virasta.

Luettelo ministereistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1918–1929 (sotaministeri)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aika [1] Ministeri [1]
24. helmikuuta 191827. marraskuuta 1918 Andres Larka
27. marraskuuta 19188. toukokuuta 1919 Konstantin Päts
8. toukokuuta 191918. marraskuuta 1919 Otto Strandman
18. marraskuuta 191928. heinäkuuta 1920 August Hanko
28. heinäkuuta 192026. lokakuuta 1920 Aleksander Tõnisson
26. lokakuuta 192025. tammikuuta 1921 Ants Piip
25. tammikuuta 19212. elokuuta 1923 Jaan Soots
2. elokuuta 192319. helmikuuta 1924 Ado Anderkopp
26. maaliskuuta 192418. lokakuuta 1924 Oskar Amberg
11. marraskuuta 192426. marraskuuta 1924 Hans Kurvits
16. joulukuuta 19244. maaliskuuta 1927 Jaan Soots (2. kerta)
4. maaliskuuta 19274. joulukuuta 1928 Nikolai Reek
4. joulukuuta 192831. maaliskuuta 1929 Mihkel Juhkam

Vuosina 1929–1937 (puolustusministeri)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aika [1] Ministeri [1]
1. huhtikuuta 19299. heinäkuuta 1929 Mihkel Juhkam
9. heinäkuuta 192912. helmikuuta 1931 Oskar Köster
12. helmikuuta 193119. marraskuuta 1932 August Kerem
1. marraskuuta 193218. toukokuuta 1933 Aleksander Tõnisson (2. kerta)
18. toukokuuta 193321. lokakuuta 1933 August Kerem (2. kerta)
21. lokakuuta 193328. helmikuuta 1937 Paul Lill

Vuosina 1937–1940 (sotaministeri)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aika [1] Ministeri [1]
1.3.1937–12.10.1939 Paul Lill
12.10.1939–1940 Nikolai Reek (2. kerta)

Vuodesta 1992 lähtien (puolustusministeri)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuva Ministeri [1] Tehtävissä [1] Puolue
Ülo Uluots 18.6.1992–21.10.1992 Rahvarinne
Hain Rebas 21.10.1992–5.8.1993 Kansallinen riippumattomuuden puolue
Jüri Luik 23.8.1993–7.1.1994 Isänmaaliitto
Indrek Kannik 7.1.1994–23.5.1994 Isänmaaliitto
Enn Tupp 28.6.1994–17.4.1995 Isänmaaliitto
Andrus Öövel 17.4.1995–25.3.1999 Kokoomuspuolue
Jüri Luik (2. kerta) 25.3.1999–28.1.2002 Isänmaaliitto
Sven Mikser 28.1.2002–10.4.2003 Keskustapuolue
Margus Hanson 10.4.2003–22.11.2004 Reformipuolue
Jaak Jõerüüt 22.11.2004–10.10.2005 Reformipuolue
Jürgen Ligi 10.10.2005–5.4.2007 Reformipuolue
Jaak Aaviksoo 5.4.2007–6.4.2011 Isänmaan ja Res Publican liitto
Mart Laar 6.4.2011–11.5.2012 Isänmaan ja Res Publican liitto
Urmas Reinsalu 14.5.2012–26.3.2014 Isänmaan ja Res Publican liitto
Sven Mikser (2. kerta) 26.3.2014–14.9.2015 Sosiaalidemokraattinen puolue
Hannes Hanso 14.9.2015–23.11.2016 Sosiaalidemokraattinen puolue
Margus Tsahkna 23.11.2016–12.6.2017 Isänmaan ja Res Publican liitto
Jüri Luik (3. kerta) 12.6.2017–26.1.2021 Isänmaan ja Res Publican liitto
Kalle Laanet 26.1.2021–18.7.2022 Reformipuolue
Hanno Pevkur 18.7.2022– Reformipuolue
  1. a b c d e f g h Valitsuste loetelu valitsus.ee. Vabariigi Valitsus. Arkistoitu 2.11.2011. Viitattu 30.7.2012. (viroksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]